Maksuton toinen aste kuuluu jokaiselle.

Viimepäivinä on puhuttu paljon maksuttomasta toisesta asteesta. Minustakin aihe on hyvin ajankohtainen. Suomessa on tällä hetkellä paljon opiskelijoita, jotka vaativat tilanteeseen muutosta. Nuoret mielenosoitsivat 
kaksi viikkoa sitten eduskunnassa. Mielestäni rohkea teko.

Suomi on sivistysyhteiskunta. Koulutuksellaan Suomi on pärjännyt kansainvälisesti erinomaisesti. Suomen vahvuuksiin kuuluu laadukas ja monipuolinen koulutus. Maan pärjäämiseen ja kehittymiseen vaaditaan jatkuvasti kehittynyttä koulutusta. Uskon, että maksuton toinen aste tukee tätä.

Mielestäni toinen aste on oltava niin, että perheen tulot eivät saisivat vaikuttaa ollenkaan nuoreen. Opiskellessaan nuoren on oltava itsenäinen ja tultava toimeen omilla resursseillaan eli omalla osaamisellaan. Tässä vaiheessa valtion on otettava rooli tukemalla maksuttomalla toisella asteella.

Suomessa oppikirjat ja opiskeluvälineet ovat kalliita. Kirjojen ja välineiden kustannukset ovat useita tuhansia euroja muutaman vuoden aikana. Rahasumma on suuri vähäntuloiselle perheelle.

Itse opiskelin Eurajoen lukiossa. Eurajoen kunnan taloudellinen tilanne oli, niin että kunta tuki opiskelijoita. Saimme kirjojen summat takaisin kuittia vastaan. Koulu hankki meille myös läppärit, joista maksoimme vain osan. Tämä oli suuri tuki minulle ja perheelleni. Kaikki Suomessa opiskelevat ansaitsevat maksuttoman toisen asteen.

Koulutuksesta ollaan leikattu paljon viimeisien vuosien aikana. Seuraavan hallituksen on ajettava tämä uudistus läpi.

Emin Karaca
Eduskuntavaaliehdokas
Satakunta